Hei, olen tenori ja laulupedagogi Pasi Järvimäki Tampereelta.
Päiväkoti-ajoista lähtien on laulu ja musiikki ollut mukana elämässäni tavalla tai toisella. Kiinnostuin tuolloin isäni kuorolauluista ja kuulemma lauloin paremmin kuin hän itse.
1980-luvun alusta lähtien sain opetusta yksinlaulussa sopraano Hilkka Kivivuorelta ja aloin esiintyä eri tilaisuuksissa. Vuonna 1983 aloitin Poikakuoro Pirkanpojissa ja seuraavana vuonna voitin Tampereen koulujen välisen kulttuurikilpailun yksinlaulusarjassa. Pirkanpojissa lauloinkin sitten 10 vuotta ja tuohon aikaan sisältyy tietysti paitsi paljon hienoja yhteisöllisiä hetkiä ja kokemuksia myös monia soolotehtäviä.
Pirkanmaan musiikkiopistossa opiskelin vuodesta 1984 lähtien paitsi laulua myös esim. käyrätorven soittoa. Vuodesta 1992 lähtien laulunopettajanani oli sopraano Marita Koskinen. Vuonna 2003 liityin Tampereen Filharmoniseen kuoroon ja v. 2006 pääsin Tampereen Oopperan kuoroon.
Tampereen yliopistosta valmistuin hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2004. Pro gradu –työni muuten käsitteli musiikkijuhlien vaikutusta kaupungin imagoon.
Porin Palmgren konservatoriossa opiskelin vuodesta 2007 alkaen pääaineenani laulu ja valmistuin muusikoksi vuonna 2010. Laulunopettajani Porissa toimi basso Petri Antikainen. Vuodesta 2011 alkaen opiskelin Tampereen ammattikorkeakoulun Musiikkiakatemiassa, josta valmistuin joulukuussa 2015 laulupedagogiksi. Tamkissa laulunopettajanani oli Petri Antikainen. Olen saanut laulunopetusta myös tenori Aki Alamikkotervolta ja osallistunut Susanna Tenkanen-Lindemanin laulun kesäkursseille.
Tällä hetkellä laulan Tampereen Filharmonisessa kuorossa ja Tampereen oopperan kuorossa. Olen ollut esilaulajana Tampereen Aleksanterin kirkon messuissa useita kertoja. Vuosien varrelle on kertynyt -ja toivottavasti kertyy edelleen- paljon yksinlauluesiintymisiä sanottakoon vanhalla kliseellä ”häistä hautajaisiin”.
Maaliskuusta 2020 lähtien olen toiminut Pirkanmaan laulajat ry:n taiteellisena johtajana. Pirkanmaan Laulajat ry on pirkanmaalaisten yksinlaulun ja yhtyelaulun harrastajien ja ammattilaisten yhdistys.
Laulutunteja annan kotonani Tampereella Rantaperkiössä.
Hinnat laulutunneille ovat
30 min 35 €
45 min 45 €
60 min 55 €
Odotan jatkossa monen kiinnostuvan yksinlaulusta ja haluavan kehittyä siinä johdollani.
Parhaiten tavoitat minut sähköpostitse ja puhelimitse. Tervetuloa laulutunneilleni!
Pasi Järvimäki
040 589 5058
pjarvimaki@gmail.com